keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Syksyn ihanuuksia ja aurinkoisia ulkoiluretkiä

Salut!

Ihanaa syksyä kaikille lukijoille! Voi sitä lehtien kauneutta, mitä vielä reilu viikko sitten sai ihailla. Tänä syksynä oon yrittänyt ottaa vastaan inhoamani vuodenajan vastaan ennakkoluulottamasti ja avoimesti. Oonkin huomannut, että eihän itse syksyssä ole mitään vikaan vaan vika on ollut asenteessani... Ensimmäistä kertaa vuosiin en ole täyttänyt syksyn kalenterisivuja täyteen ja yrittänyt saada aikaan mahdollisimman paljon ja tehokkaasti, vaan olen nauttinut koirien kanssa ulkoilusta, kiireettömämmistä päivistä, mielenkiintoisista uusista töistä ja jopa gradun aloittamisesta (myönnettäköön, että se nyt ei ole todellista nautintoa, mutta ei se ole ollenkaan niin kamalaa puuhaa). Hetkessä elämistä, sitä olen yrittänyt parhaani mukaan tehdä...

Me ollaan innostuttu viikonloppuisin menemään ulkoilemaan Sipooseen yhteen kivaan metsään Immerbsyssä. Nyt kun molemmilla tytöillä on juoksut, ei voida mennä koirametsään (Östersundomissa oleva ihan vain koirien ulkoilutukseen tarkoitettu metsä, jossa on ihania polkuja 50 hehtaarin alueella), sillä olisi vähän ikävää yrittää väistellä mahdollisia vastaan tulevia uroksia. Immerbyssä ei ole tullut vielä kertaakaan ketään, ei koiria tai muita ihmisiä. Koirat saa juosta vapaana ja leikkiä, mä ja Teemu saadaan hetken lomaa hihnoista ;).


Metsässä Sipoon Immersbyssä. Ada löysi hienon kepin, ja siitä vasta hauskat leikit alkoikin. 

Ada piti hauskaa kepin kanssa.

Iona heittäytyi kanervikkoon. 


Komea kieli. 


Yritettiin yhteiskuvaa.

Lopputuloksena syntyi tällainen poseeraus. 

Kukapa olis uskonut, että mä innostun tänä syksynä keräämään metsästä varpuja ja kanervia parvekkeen koristelemista varten. Me jopa hommattiin sellaiset valot, ja ripustettiin ne parvekkeelle roikkumaan tähtiin ja sydämiin, jotka itse askarreltiin.



 Meidän kodin lähellä on upeita ulkoilumaastoja ja tässä yksi upeimmista maisemista: Vantaanjoen ranta Siltamäen ulkoilualueella.


Hauvatkin ihaili upeaa jokimaisemaa. 




Viime viikonloppuna me oltiin vaarin luona kylässä maalla ja koirilla oli tosi hauskaa... Pitkiä metsäkävelyitä kuntopoluilla, ihana auringonpaiste pilkotti puiden välistä ja järvi oli kaunis, kun jotkut kohdat olivat jo jäätyneet ja kiilsivät valossa.








Nuo kuntopolut ovat parhaita, sillä ne ovat niin syrjässä ettei mistään kantaudu liikenteen melua eikä mailla halmeilla näy ketään. Reitti lähtee sellaiselta metsästysmajalta ja emme voineet olla huomaamatta saaliita. Maassa makasi ihka oikea hirvi! Lihat oli vaan otettu pois mutta siinä se meitä katseli, komeet sarvet ja turkki... Iona ja Ada meni varovasti haistelemaan, niillä oli niskakarvat ihan pystyssä ja se oli hirvittävän jännää niille... Iona myös haukkui niille raadoille, mutta oli samalla kamalan utelias. Koirat oli myös onnekkaita tän hirvestyskauden vuoksi, sillä vaari oli saanut hirveä tutultaan. Koirat saikin syödä koko viikonlopun hirven jänteitä ja luita ja lihaa... Teemu veti vaarin kanssa sirkkelillä (!) niitä luita pienemmiksi. Mä en halunnut osallistua siihen touhuun ja oli vähän ällön näköistä... Koirat söi oikein hyvällä ruokahalulla :)


Seuraavassa koirapäivityksessä kerron kuvien kera kesästä ja luvassa myös heppapäivitystä, kunhan taas muistan ja ehdin ;)

Aurinkoista ja tunnelmallista syksyä!
Mimi