Salut! :)
Viime päivinä ja oikeastaan viime kuukausina oon pohtinut tosi paljon, miten paljon pennun tulo muuttaa elämää. Jo silloin 3 vuotta sitten, kun aloin harkita oman pennun ottamista, ymmärsin mistä kaikesta joutuu luopumaan ja mitä pennun kanssa eläminen vaatii. Nyt on pennun tulo niin lähellä, että pelkän ajatuksen tasolla olevat muutosten pohdinnat on siirrettävä käytännön tekoihin. Esimerkiksi kun nyt jo, kun olen joutunut sopimaan menoja marras- ja joulukuulle, olen joutunutkin miettimään, että STOP - kaikkien päivien aikataulu on mietittävä pennun ehdoilla. En voi ottaa marraskuulle mitään työkeikkaa, mihin pentua ei voisi ottaa mukaan (enhän voi tietää etukäteen, saanko pennun totutettua heti olemaan yksin muutamaakaan tuntia). En voi jättää pentua ulisemaan ja itkemään kotiini useiksi tunneiksi, kun kerrostalossa asun. Mulla on oltava hyvin aikaa alussa totuttaa pentu rauhassa ja ajan kanssa yksinoloon, niin että pentu osaa odottaa nätisti mun paluuta ja tietää, että todella tulen takaisin. Kaikki sellaiset menot, mihin pentu ei voi tulla mukaan, olen sopinut sillä varauksella, että ne voivat peruuntua. Kun ei yhtään tiedä, miten arki alkaa sitten rullailemaan. Oon siitä onnekkaassa asemassa, että saan pennun ottaa pääsääntöisesti töihin mukaani, joten taloudellinen tilanne on kyllä turvattu ;).
Uudenvuoden kemutkin ollaan suunniteltu niin, että Iona saa olla mukana :) Ei varmaan edes ammuta raketteja, vaan mietitään koiraystävällisiä tapoja juhlia vuoden vaihtumista.. Tai niin ainakin, ettei pentu pelästy heti hirveetä rakettienpauketta! Montakin muuta juttua joutuu miettimään paljon etukäteen: missä Iona on silloin, kun lähden käymään Pariisissa? Millainen on turvaverkostoni Helsingissä, keiden luokse Ionan voi viedä hoitoon lyhyiksi ajoiksi ja minne Ionan voi viedä hoitoon pidemmiksi ajoiksi? Onneksi mulla on ihania ystäviä, kuten Saara, joka lähtee mun mukaan hakemaan pentua ja on lupautunut myös olemaan Ionan kanssa marraskuussa sen ajan, kun olen tallilla :) Yksin, kun pennun ottaa, niin ystävien tuki on kullanarvoista. Porukatkin asuvat kaukana, kahden tunnin ajomatkan päässä, joten heidän apuunsa ei voi myöskään turvautua kuin pidemmissä hoitokeikoissa. Ja siksi myös olen päätynyt paljolti ottamaan pennun mukaan mahdollisimman moneen paikkaan, ettei yksinoloaika tule koskaan kohtuuttomaksi. Sen sijaan, että Iona joutuisi olemaan työpäivän ajan yksin kotona pikkuisena, tulee se mun mukaani. Kun pienestä asti totuttaa pennun mukaan rytmiin, niin uskon sen sujuvan hyvin kuin että yhtäkkiä aikuisena vasta totuttaisi tuollaiseen rytmiin. Heti vaan kun totuttaa omaan rytmiin, niin siitä tulee pennulle turvallinen ja tuttu rutiini. Sitä paitsi, ei Iona joudu vain passiivisena odottamaan työkeikan ajan häkissä. Ionalla tulee varmasti oleen mukavaa ja välillä jopa seuraakin toisista koirista, tuskin edes tajuaa olevansa "töissä".
Jatkossa ei myöskään voi vaan spontaanisti jäädä koulun jälkeen kaupungille tai tehdä pitkää työpäivää ja sen päätteksi nähdä suoraan kavereita - päivärytmi rakennetaan koiran ehdoilla. Ei voi vain viilettää koko päivää huoletta sinne sun tänne, sitä pitää miettiä tarkkaan päivän rytmi koiran kannalta toimivaksi ja sopia vaikkapa ystävien tapaamiset sellaisiin paikkoihin, joihin koira saa tulla. Joitain menoja ja juttuja joutuu varmasti jättämään väliin, pentu tulee olemaan aina etusijalla, ei oma etu.
Ajankäytöllisesti pennun tulo muuttaa päivärytmiä melkoisesti! Ajatellaan vaikkapa aamurutiineja, miten paljon ne tulevatkaan muuttumaan. Yksin asuneena olen tottunut elämään yksin: yhtäkkiä elänkin pennun kanssa kahdestaan ja minä olen se, joka huolehtii pennun hyvinvoinnista jokapäiväisessä elämässä. Pentu ansaitsee olla onnellinen joka päivä, siksipä oma ajankäyttö on mietittävä hyvin tehokkaaksi ja pennun kannalta toimivaksi. Pentu muuttaa paljon arkea ja elämää, sen takia joutuu luopumaan monesta vapaudesta. Mutta kyllä pentu sitten tuokin elämään paljon, niin paljon, että se kaikki on sen arvoista. Jos olisin hetkenkään epäillyt tätä, tuskin olisin pentua lähtenyt yksin hankkimaan. Pennun kanssa yhdessä rakennetaan arki toimivaksi ja sellaiseksi, että molemmat elävät siinä onnellisina ja tyytyväisinä. Tottakai pennun on tervettä välillä olla yksinkin, mutta koska yksin pennun kanssa helposti yksinoloaika venyisi pitkäksi, on itse tehtävä paljon järjestelyjä arkeen saadakseen sen toimivaksi. Koen olevani täysin valmis pennun tuloon, mutta silti se jännittää! Hyvä puoli yksin pennun ottamisessa on, että vastuun jakamisesta ei ainakaan tule riitaa ja epäselvyyksiä. On aina selvää, kuka vie pennun ulos ja kuka huolehtii pennusta, kuka maksaa pennun menot. Koulutuskäytännöt on myös selkeät, kun niitä ei tarvitse toisen kanssa sopia johdonmukaisiksi. Positiivisia puolia löytyy siis riittämiin ja ystävien tuki on sitten tärkeämpi tällaisessa tapauksessa :)
Näitä kaikkia seikkoja moneen kertaan punnineena, en kyllä yhtään kadu päätöstäni hankkia oma koiranpentu <3
Bisous,
Mimi
