Juuri itselle sopivan, oikean koirarodun valinta ei ollut aluksi helppoa. Ottaako pieni vai iso koira? Kun oon dogsitterinä työskennellyt ja ulkoiluttanut valkoista paimenkoiraa, mietin että voi kun sellainen olis hieno! Niin uljaan ja upean näköinen, ja tällä Lasso-tytöllä oli vieläpä aivan mahtava luonne.
 |
| Lasso Katajannokalla :) |
Mutta käytännön kannalta ei toimisi, kun haluaisin ottaa koiraa joka paikkaan mukaan ja nimenomaan niin, että se mahtuu kätevästi kulkemaan mukana autossa (joka ei ole farmarikokoinen) ja lentokoneessa matkustamossakin. Kahviloihin, ravintoloihin ym. meno koiran kanssa vaikeutuisi myös ja koiran ottaminen töihinkään ei olisi niin helppoa ison koon takia. Valkoisen koiran oon kuitenkin aina jostain syystä halunnut, joten se rajasi jo mukavasti monia rotuja pois. Mietinkin oikeastaan ihan ensimmäisenä tosissani ottavani westien eli länsiylämaan terrierin, koska niitä olin nähnyt paljon ja etenkin Pariisissa kultakauppiaan oma westie kotini lähellä oli hurmannut mut täysin. Siinä avenue Mac-Mahonilla koira aina istuskeli liikkeen edessä ja katseli mua, kun kuljin ohi. Mun teki aina mieli mennä kysymään siltä kultakauppiaalta, että saanko viedä sen koiran kävelylle, niin yksinäiseltä se näytti siinä. Joka arkipäivä.
 |
| westie Pariisissa avenue Mac-Mahonilla |
Soitinkin eräälle hyvän oloiselle westiekasvattajalle, joka oli todella luotettavan ja mukavan kuuloinen kasvattaja. Tämä oli silloin Pariisin vaihdon aikana, siitä on jo aikaa. Kasvattaja oli hyvin rehellinen ja kertoi, että on liikkeellä paljon pentutehtailijoita, jotka jalostaa westietä kun ne on nii suosittuja. Lisäksi kasvattaja kertoi avoimesti, että westiellä on kaikenmoisia perinnöllisiä sairauksia ja allergiat yleisiä, kun kyselin tarkemmin niiden terveydentilasta. Olen aina halunnut ottaa todella terveen rodun, joten ihan sen takia sitten hylkäsin westien mielestäni ja toisaalta mietin myös, ettei terrieri oikein olisikaan minun juttuni. Surffailin monilla eri rotusivustoilla ja luin kaikista erilaisista pienistä koiraroduista. Tutkin tosissani maltankoiran ja muita samantyylisten koirien sivuja, kun jonkun kasvattajan sivulla oli kuvia myös volpino italianoista. En tiennyt silloin koko rodun nimeä, mutta nähdessäni kuvan tästä koirasta klikkasin heti eteenpäin ja päädyin lukemaan volpino italianoista. Jotakin sen kuvan nähdessä ja tarkemmin rodun kuvauksesta lukiessani kolahti sisälläni, nimittäin sen jälkeen tutkin monta kuukautta vain volpino italianoja ja yritin kuumeisesti etsiä niistä kaiken mahdollisen tiedon, mitä oli yllättävän vähän saatavilla. Halusin olla kuitenkin varma valinnasta ja niimpä päädyin vertailemaan muita samantyylisiä rotuja eli kleinspitziä, mittelspitziä ja japaninpystykorvaa. Kun näin lenkkipolulla sen näköisiä koiria niin jututin omistajia ja sain kuulla paljon lisää kleinspitzeistä ja japaninpystykorvista. Pariisissa törmäsin yhteen volpino italianoonkin! Pitkällisen harkinnan (ja vertailun) jälkeen valinta volpino italianoon alkoi olla selvä ja aikas pitkään ehdinkin asennoitua juuri kyseiseen rotuun ennen oman pennun varmistumista. Olen tosi onnekas, kun löysin niin hyvän kasvattajan! Hän on todella tarkka kaikista terveysasioista ja ajattelee todella koirien parasta. Muutenkin kemiat synkkasivat todella hyvin ja tuli sellainen olo, että hän on erittäin kiinnostunut siitä, millaiseen kotiin hänen koiransa menevät. Hän kyseli tosi paljon minulta kaikkea ja minusta se on hyvä, koska se kertoo myös siitä, että kasvattaja on aito ja välittää koiristaan aidosti. Tiesin alusta asti, että jonot oman volpparin saamiseen voivat olla pitkät. Volpino italianoja on Suomessa vain vähän yli 500kpl ja koko maailmassakin vähän, siksi jonotusajat omalle pennulle ovat pitkät ja täten ei ihan hetken mielijohteesta voi tämän rotuista pentua ottaa. Aika outoa, että volppareita on niin vähän, vaikka kyseessä on aivan ihanaluonteinen rotu ja hyvin terve myös - ja kaunis! Joka tapauksessa tuntuu nyt tosi hyvältä saada oma pentu, kun sen on pitkän harkinnan pohjalta suunniteltu ja todella odotettu! Olin niin onnellinen, kun kasvattaja laittoi minulle viestin ja pyysi soittamaan, samana päivänä kun pennut olivat syntyneet. Sain heti heidän syntymäpäivänään kuulla, että narttupentu tulee minulle. Olin toivonut nimenomaan tyttöä ja jännitin, että syntyykö yhtään tyttöä ja että saanko omaa pentua juuri tästä pentueesta. Ilo oli kyllä sanoinkuvaamaton, kun asia varmistui sitten 21.9! Kasvattaja otti alusta asti minut mukaan elään pentujen elämään, jo hedelmöityshetkestä lähtien. Olen saanut koko ajan kuulla kuulumisia ja täten on tuntunutkin hedelmöityshetkestä alkaen, että on elänyt oman pentunsa mukana alusta asti ja sitoutunut myös pentuun täysillä paljon ennen pennun kotiinmuuttoa.En ehkä voisi olla valmiimpi pentua varten kuin nyt olen, oli tosi hyvä, että jaksoin odottaa sen 3 vuotta ennen pennun ottamista. Kolmessa vuodessa ajatukselle koiran tulosta ehtii kypsyä hyvin ja ehtii asennoitumaan kaikkeen sen tuomaan muutokseen, punnitsemaan sitä, että olenko valmis koiraa varten. Sopiiko koira minun elämääni? Ja kyllä, olen valmis ottamaan sen riskin, että tulisi tosi raskasta pennun kanssa ja että se sairastaisi vaan koko ajan ja valvottaisi aina. Uskon pennun tuovan niin paljon hyvää elämään, että se on kaiken sen arvoista ja riski siihen, että kaikki menisi pieleen, on kuitenkin pieni. Mun äitini on ollut hyvin koiravastainen ja maalaillut mulle kaikkia mahdollisia kauhukuvia koirasta, ehkä ihan hyvä, koska oon joutunut sitten miettimään etukäteen kaikki kauhuskenaariot ja olemaan sitä kautta entistä varmempi koiran hankkimisesta :)
Iona tulee viikon päästä! Olen todella iloinen, että valitsin juuri tämän rodun ja uskon, etten tule koskaan katumaan päätöstäni. Joka tapauksessa minkä rodun sitten valitsee ja oma pentu tulee, niin kyllä sitä pentua rakastaa niin täysillä heti, oli se sitten millainen persoona tahansa. Vaikka en ole vielä päivääkään Ionan kanssa elänyt yhdessä niin silti tuntuu, että se on ihan älyttömän tärkeä jo nyt ja ennen kaikkea NIIN ODOTETTU. Enää viikko!!!
Bisous,
Mimi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti