sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Racletteilta

Salut!

Viikonloppu Ionan kanssa on mennyt tosi hyvin ja aikas rauhallisesti. Lauantaina Iona oli yksin pari tuntia, kun olin tallilla. Yksinolo sujui jälleen hienosti, tyttö oli ilmeisesti nukkunut, sillä venytteli kovasti ovella mun tullessa takaisin.

Lauantai-iltana oli sitten vähän ohjelmaa kun lähdettiin sitten yhdessä viettämään racletteiltaa Heidin ja Manun luokse Espooseen :) Bussimatkat sujuivat hyvin, Iona nukkui ne :) Heidi ja Manu oli poistaneet kaikki matot kodistaan Ionaa varten, mutta Ionalla ei tullut kertaakaan vahinkoa eli ulkoilutusajoitukset olivat täydellisiä! :) Heidi oli askarrellut maitopurkin aktivointileluksi Ionalle, sisällä oli nappuloita, jotka Ionan piti yrittää saada sieltä pois. Pääosin tyttö nukkui meidän syödessä, välillä vähän leikittiinkin.






Nyt sunnuntai ollaankin oltu vaa kotona ja lähipuistossa. Tänään Ionalle tuli tutuksi toista kertaa myös imuri, ja onneksi sain namien avulla totutettua sen mukavammaksi Ionalle, ei haukkunut tai pelännyt sitä ollenkaan sitten. Moppi sen sijaan oli vähän pelottava. Nyt on ihan puhtaat lattiat ja siisti koti, aion kyl joka viikko moppailla ja pitää paikat supersiisteinä. Pissat tulee onneksi pääosin jo paperille, mutta silti tärkee pitää parketit hyvässä kunnossa.

Yhden pahan Iona on keksinyt, nimittäin Hesarin haukkuminen sillon klo 3-4 välillä yöllä, kun jakaja sen kovaäänisesti tipauttaa postiluukusta. Sain hyvän vinkin et miten siihen voisi totuttaa niin, ettei Iona sitä haukkuisi. Pitää pyytää kaveri avuksi pudottamaan lehteä luukusta ja palkita Ionaa, aina kun on hiljaa. Päivällä postia Iona ei hauku ollenkaan.


Bisous et bon dimanche!
Mimi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti